Vainajan tuhka

Vainajan tuhka on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava tai muulla tavoin sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan.

Ennen tuhkan luovuttamista on tuhkauurnansaajan ilmoitettava kirjallisesti krematorion ylläpitäjälle, minne tuhka tullaan sijoittamaan. Jolleivät hautaamisjärjestelyistä vastaavat henkilöt vuoden kuluttua tuhkaamisesta (krematorion kehotuksesta huolimatta) huolehdi tuhkasta, sijoitetaan tuhka vainajan kuolinpesän kustannuksella sille hautausmaalle, johon vainajalle on oikeus tulla haudatuksi.

Tuhkan sijoittamiseen (hautaamiseen tai sirotteluun maa- tai vesialueelle) on oltava aina alueen omistajan tai haltijan suostumus. Suostumus on hyvä hankkia kirjallisena epäselvyyksien välttämiseksi.

Vainajan tuhkan hautaamiseen ei tarvita aluehallintoviraston (AVI) lupaa, jos yksityistä hautapaikkaa ei muodosteta. Yksityinen hautapaikka ei muodostu, jos vainajan tuhka sijoitetaan maahan siten, ettei paikalle tule hautamuistomerkkiä tai muuta näkyvää merkkiä haudasta.

Jos vainajan tuhka halutaan sijoittaa maa-alueelle sekä asettaa paikalle muistomerkki tai muita näkyviä merkkejä, tulee aluehallintovirastolta hakea lupa yksityisen haudan perustamisesta.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Toni Tuomainen, p. 0295 016 947
Itä-Suomen aluehallintovirasto

sosiaalineuvos Juha Koponen, p. 0295 016 911
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@avi.fi